Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Uutisarkisto

14.09.2006
Finnkino ja Clear Channel Finland yhteistyöhön

Rautakirjan tiedote 13.9.2006

Elokuvamainonnalle kovat kasvutavoitteet

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino ja mediayhtiö Clear Channel Finland ovat solmineet pitkäaikaisen sopimuksen elokuvamainonnasta. Sopimus koskee Finnkinon elokuvateattereita Suomessa.

1.1.2007 voimaan astuva sopimus sisältää sekä Finnkinon valkokangasmainonnan että off-screen-mainonnan, eli muun elokuvateattereissa tapahtuman mainonnan, kuten promootiot ja tapahtumamarkkinoinnin. Finnkinon elokuvamainonnasta on aiemmin vastannut Screenvision Finland.

Elokuvamainonnan volyymi v. 2005 oli 1,4 miljoonaa euroa. Finnkinon ja Clear Channel Finlandin yhteistyön yhtenä tavoitteena on kehittää elokuvateatteria mainosvälineenä sekä elokuvamainonnan teknologiaa.

‚ÄĚElokuvamainonta on t√§ll√§ hetkell√§ vain 0,1 prosenttia kaikesta mediamainonnasta Suomessa. Panostamme jatkossa suomalaisen elokuvamainonnan kasvattamiseen voimakkaasti - Suomessa riitt√§√§ kehityspotentiaalia, sill√§ esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on hy√∂dynt√§nyt elokuvamainontaa viel√§ v√§h√§n‚ÄĚ, kertoo Clear Channelin toimitusjohtaja Timo Tammi.

‚ÄĚElokuvateatteri mainosmediana on optimaalinen ‚Äď katsoja on elokuvateatteriin tullessaan virittynyt vastaanottamaan valkokankaan tarjoamia lumoavia el√§myksi√§, joita my√∂s mainonta parhaimmillaan voi tarjota.‚ÄĚ, kommentoi markkinointijohtaja Reijo J√§mes Finnkinolta. ‚ÄĚSiirrymme valkokangasmainonnassa filmimateriaalista digitaaliseen formaattiin jo ensi vuoden alussa. Mainostajille teknologian muutos tarjoaa uusia mahdollisuuksia r√§√§t√§l√∂id√§ mainontaa esimerkiksi paikkakunta- tai jopa esityskohtaisesti. Lis√§ksi mainonnan tuotantokustannukset laskevat selv√§sti.‚ÄĚ

Lisätietoja:

Markkinointijohtaja Reijo Jämes, Finnkino Oy
Puh. 040 013563
reijo.james@finnkino.fi

Toimitusjohtaja Timo Tammi, Clear Channel Finland Oy
Puh. 020 731200
timo.tammi@clearchannel.fi






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay