Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Uutisarkisto

07.12.2010
Euran vuoden 2010 kulttuuripalkinto Reijo Varpaiselle

Kauttuan Kuva on vireä maaseutuelokuvateatteri. Vuodesta 1953 toiminut teatteri on kuitenkin parin vuosikymmenen ajan kamppaillut katsojakadon kanssa monen muun maaseututeatterin tapaan. Kauttuan kuva sulki jo kävijöiden vähyyden tähden ovensa muutamaksi kuukaudeksi vuonna 2006, kunnes apuun riensi porilainen elokuvamies Reijo Varpainen.

Nyt Kuvassa on näytöksiä lähes päivittäin, uutuuselokuvat esitetään muutaman viikon viiveellä ensi-illasta, ja onpa Kauttualle saatu Suomen ensi-iltojakin. Tänä vuonna Kauttuan kuva on kunnostettu perin pohjin, talon vanhaa henkeä kunnioittaen Tero Vallin toimesta, Suomen elokuvasäätiön tuella. Kuitenkaan ilman Reijo Varpaisen panosta ei varmaan enää olisi elokuvateatteria Kauttualla.

Reijo Varpainen on todellinen elokuvan ystävä, henkeen ja vereen. Niinpä Kauttuan Kuvan ohjelmistossa ei nähdä pelkästään kassamagneetteja, vaan Varpainen ottaa ohjelmistoon myös sellaisia hyviä elokuvia, joille ei ole luvassa suuria katsojalukuja. Hänen kanssaan on helppo asioida ja toiveet otetaan huomioon. Tämän ovat huomanneet myös elokuvissa kävijät: katsojamäärät ovat Kauttuan kuvassa olleet viime aikoina mukavassa nousussa. Joka syksyisen elokuvatapahtuman järjestäminen on ollut Varpaiselle mieluista yhdessä euralaisten toimijoiden kanssa.

Yhteistyötä tehdään myös kunnan eri toimijoiden, kuten nuorisotoimen ja koulujen kanssa ja monet yhdistyksetkin ovat keksineet järjestää elokuvaesityksiä Kuvassa. Työnantajat voivat myös hyödyntää elokuvateatterin palveluja TYKY-toiminnassaan ja monet ovat niin jo tehneetkin. Kauttuan kuvasta on siis tullut erittäin tärkeä euralainen kulttuurilaitos. Elokuvatoiminnasta ovat saaneet viime vuosina nauttia myös kylien asukkaat, sillä Reijo Varpainen järjestää säännöllisin väliajoin Kiertuekino-esityksiä.





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay