Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Jäsenteattereiden uutiset

01.10.2007
Filmiä ja valoa -festivaali Ylistaron Matin-Tuvassa 26.–28.10.2007

Elokuvateatteri Matin-Tuvassa järjestettävän Filmiä ja valoa -festivaalin huomattavin tapahtuma on siirtolaisuuteen liittyvä teemapäivä. Siihen sisältyy lukiolle, ylä-asteen ylimmille luokille ja yleisölle tarkoitettu esitelmä Lakeuksilta lännen kultamaille ja Lars Sundin romaaneihin perustuva kotimainen suurelokuva Colorado Avenue. Esitelmän pitää FM Tellervo Lahti, jonka vastuulla on mm. Suomen siirtolaisuusmuseohanke Peräseinäjoella. Koulun opettajakunta pohjustaa oppilaitaan teemapäivään oppituntien aikana. Teemapäivään sopivasta elävästä musiikista vastaa musiikinopettaja Jaakko Laakso.

Ohjaaja Claes Olsson on vieraana teemapäivän elokuvaesityksissä ja festivaalin avajaisissa. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa filosofiaa, sosiologiaa sekä tiedotusoppia ja ohjannut elokuvia vuodesta 1968. Niistä muistetaan parhaiten Akvaariorakkaus (1993) ja Onnen varjot (2005). Olssonilla on oma tuotantoyhtiö, Kinoproduction Oy.

– Kun kuulin, että Claes Olsson filmaa Vaasan lähellä Pohjanmaalle ja Suomen itsenäisyyden alkuaikoihin sijoittuvaa sukutarinaa – Colorado Avenueta – niin aloimme hahmotella festivaalia sen ympärille. Elokuvan levittäjä, Sandrew Metronomen Arto Heiskanen, nyökytteli ja antoi Olssonin puhelinnumeron.

– Idea teemapäivästä on lukion äidinkielen lehtorin, Ulla Ahvalon. Se syntyi kesällä kirjakaupassa. Hän kertoi, että uudessa äidinkielen kokeessa oli viime keväänä ollut katkelma Lars Sundin Puodinpitäjän pojasta. Yo-lautakunnan sensorit olivat jopa jännittäneet, ehtisikö elokuva ensi-iltaan ennen koetta ja mahdollisesti vaikuttaisi abiturienttien vastauksiin.

– Sanoin, että elokuva tulee teattereihin syyskuun alussa ja nähtäneen Ylistarossa Filmiä ja valoa festivaalilla. Yritämme, että ohjaaja Olsson tulisi vieraaksemme. Yhtenä festivaalin teemana on 100-vuotias kotimainen elokuva.

Lehtori kiinnostui: ”Jos Colorado Avenueen päädytte, niin ota teemaksi siirtolaisuus. Ensin hyvä esitelmä ja päälle elokuva. Voisi sopia koulullekin; Sundin kirjoja kun on nyt hankittu lukiolle. Olisi kiehtovaa kuulla, kuinka ohjaaja muokkasi teoksista elokuvan. Ota rehtoriin yhteyttä.” Mainitsin tästä Claes Olssonille ja hän vastasi: ”No pitäähän mun sitten sinne tulla.”

– Rehtori Martti Tauriainen innostui asiasta. Hän sovitti opettajakunnan kanssa siirtolaisuusaiheisen esitelmän festivaalin avajaispäiväksi. Rehtori toivoo, että kaikki siirtolaisuudesta kiinnostuneet tulisivat koululle kuuntelemaan ja keskustelemaan.

– Koska Ylistarosta on lähdetty Amerikkaan, se näkyy myös historian opetuksessa. Historian lehtori Marja Vihtalahti-Keskisellä on sitä paitsi omassakin suvussaan länteen muuttaneita, joten hän on elävöittänyt tuntejaan omakohtaisella sukuhistoriallaan. Luonnollisesti Sundin Pohjanmaa-trilogia on kiinnostanut, ja nyt tarjoutuu mainio tilaisuus sekä kuulla faktaa että nähdä fiktiota. Lukio saa elokuvafestivaalin myötä paikallisesta teemapäivästään myös huomionosoituksen 90-vuotiaalle isänmaallemme.

–Esitämme festivaalilla ainakin 19 elokuvaa. Ensimmäiset näytännöt alkavat puolilta päivin ja viimeiset keskiyöllä. Elokuvat ovat pääosin tuliteriä. Uusin on Disney–Pixarin Rottatouille. Se kertoo pikku rotasta, joka haluaisi olla gourmet-ravintolan kokki. Elokuvan Suomen ensi-ilta on viikkoa ennen Ylistaron festivaalia. Ohjelmistossa on myös elokuvia, joita ei tiettävästi esitetä muualla.
Chaplinin mykkäelokuva Siirtolainen (1917) esitetään Matin-Tuvassa elävän musiikin säestyksellä. Englantilainen A Mighty Heart (2007) nähtäneen Suomessa vain Helsingin Rakkautta ja anarkiaa – sekä Ylistaron Filmiä ja valoa elokuvafestivaaleilla. Matin-Tuvan arkistossa on harvinaisia, Ylistarossa kuvattuja kaitafilmejä. Presidentti Urho Kekkonen kävi seurueineen Ylistarossa kanalintujahdissa 1950-luvun lopulla. Seurue pysähtyi kahville ylistarolaiseen taloon. Elokuvaaja oli mukana ja silloin kuvattu, lyhyt presidentti-filmi, esitetään nyt ensimmäisen kerran. Toivomme, että yleisö auttaisi tunnistamaan elokuvassa olevan talon ja sen isäntäväen.

– Ylistarolaissyntyisen ohjaajan, Katariina Järven, dokumenttielokuvan Äitini ja isä, ensi-ilta oli Ylistarossa syksyllä 2005. Meiltä on kysytty, voisiko sitä vielä näyttää. Järvi tulee festivaali-vieraaksi ja tuo mukanaan kaksi muutakin elokuvaansa. Hän kertonee meille myös seuraavasta elokuvasuunnitelmastaan. Katariina Järvi on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolta vuonna 2005.

– Festivaalisunnuntaina – kansainvälisenä Nalle-päivänä – näytämme lapsille kotimaisia nalle-elokuvia. Niistä tunnetuin – Kettu ja karhu – perustuu yli 100 vuotta vanhaa kansansatuun.

Nalle-elokuvan jälkeen lapset voivat käydä kurkkaamassa miltä elokuvateatterin konehuoneessa näyttää. Nalle-elokuva on ilmainen, mutta toivomme, että jokainen katsoja lahjoittaisi ”pääsymaksuna” ehjän, käytetyn nallen tai muun lelun päiväkotien leikkikalukoppaan.

– Festivaalin ilmaiskonsertissa Matin-Tuvassa esiintyy kitaransoitonopettaja Antti Honkanen Seinäjoelta. Antti Honkanen on suorittanut kitaransoiton A-tutkinnon ja soittanut mm. Turun sinfoniaorkesterin ja Musiikkiakatemian barokkiorkesterin solistina. Honkanen on koonnut tutuista elokuvasävelmistä ohjelmiston tätä festivaalia varten.

Filmiä ja valoa –elokuvafestivaali järjestetään ensimmäistä kertaa. Järjestäjinä ovat elokuvateatteri Matin-Tupa ja Filmiä ja valoa ry. Siihen on saatu apuraha Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunnalta. Ilmaiskonserttia tukee Musiikkia nuorille ry.

Elokuvafestivaalin ohjelmakartta ja ohjelmistoesittely ovat osoitteessa www.matin-tupa.fi  

Anssi Luoma





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay