Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Jäsenteattereiden uutiset

11.01.2008
Liettuan elokuvaviikko Tampereen Niagarassa

LIETTUAN ELOKUVAVIIKKO NIAGARASSA 21.-25.1.2008

Helsingissä keväällä 2007 Arkadin-elokuvakerhon, Donelaitis-seuran ja Liettuan instituutin (Vilna) järjestämä Liettualaisen nykyelokuvan katsaus sai niin hyvän vastaanoton, että syksyllä 2007 Helsingissä näytettiin neljä vuonna 1948 perustetun Lithuanian Film Studios'in parhaimmistoa. Nämä elokuvat ovat nyt myös nähtävillä Tampereella.

Sarjaan valituista elokuvista Feelings (Jausmai, 1968) ja Nobody Wanted to Die (Niekas nenorejo mirti, 1965) ovat liettualaisen elokuvan suuria klassikkoja ja merkitsevät liettualaiselle elokuvalle samaa kuin Teuvo Tulion melodraamat, Nyrki Tapiovaaran Varastettu kuolema ja Erik Blombergin Valkoinen peura suomalaiselle elokuvalle.

Uudemmista tuotoksista Children from the Hotel "America" (Vaikai is America viesbucio, 1990) on 1960- ja 70-lukujen taitteeseen sijoittuva rockelokuva, jossa kaunasilaiset nuoret yrittävät Radio Luxemburgista saatujen länsimaisten vaikutteiden innoittamana järjestää oman Woodstock- festivaalinsa. A Wolf Teeth Necklace (Vilko dantu karoliai, 1997) on puolestaan eurooppalaisen nykyelokuvan keskeisiin ohjaajiin lukeutuvan Algimantas Puipan historiaa ja myyttejä sekoitteleva taiteilijakuvaus.

NÄYTÄNNÖT:

-K18- Englanninkieliset tekstit -with English subtitles- Liput/Tickets: 1 euro


Ma 21.1. klo 16.30
Almantas Grikevicius & Algirdas Dausa: FEELINGS - JAUSMAI 1968. 90 min

Ke 23.1. klo 16.30 Algimantas Puipa:
A WOLF TEETH NECKLACE -VILKO DANTU KAROLIAI 1997, 102 min.)

To 24.1. klo 16.30
Vytautas Zalakevicius: NOBODY WANTED TO DIE - NIEKAS AS NENOREJO MIRTI, 1965. 107 min.)

Pe 25.1. klo 16.30
Raimundas Banionis: CHILDREN FROM THE HOTEL "AMERICA" - VAIKAI IS AMERICA VIESBUCIO Children from the Hotel "America" , 1990. 90 min.)

ELOKUVAT:

Almantas Grikevicius & Algirdas Dausa: FEELINGS - JAUSMAI 1968. 90 min.)
Sekä kriitikoiden että katsojien mielestä kaikkien aikojen paras liettualainen elokuva on monien läntisten arvioiden mukaan samalla koko neuvostoliittolaisen elokuvan hienoimpia ja runollisimpia teoksia.

Sentimentaalisuutta ja poliittista paatosta karttavan Feelingsin pääosassa on kaksi Toisesta maailmansodasta hengissä selvinnyttä kalastajaveljestä, joista toisesta tulee kahden lapsen yksinhuoltajaisä vaimonsa kuoltua synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Veljesten kautta Grikevicius käsittelee ihmiselle vastaantulevia valintatilanteita, kysymyksiä hyvästä ja pahasta ja oikeasta ja väärästä sekä liettualaiselle kulttuurille keskeistä oman identiteetin etsimistä ja kysymystä siitä, mukautuako nykyiseen järjestelmään vai taistella sitä vastaan. Lisäjännitteitä veljesten välille tuo rakkaus samaan naiseen ja suhtautuminen puna-armeijaa piileskelevään saksalaissotilaaseen. Ihmisten lisäksi pääosassa on meri ja balttialainen merenranta, joka kuvaaja Jonas Tomaseviciuksen kameran hyväilyssä saavuttaa lähes myyttiset mittasuhteet.

Ilmeisesti separatistisen ja massoja halveksivan yltiötaiteellisen luonteensa takia Feelingsin esittäminen kiellettiin Neuvostoliitossa (muualla kuin Liettuassa), teko joka on entisestään lisännyt Feelingsin mainetta ja tehnyt siitä kansainvälisten elokuvafestivaalien klassikkosarjojen suosikin.

Algimantas Puipa: A WOLF TEETH NECKLACE -VILKO DANTU KAROLIAI 1997, 102 min.)
Algimantas Puipa on kevään Liettua-sarjassa esitellyn Sarunas Bartasin rinnalla ylivoimaisesti merkittävin liettualainen elokuvantekijä, jonka teoksille on tyypillistä historian ja nykyajan sekoittaminen, kiintymys erikoisiin tapahtumiin ja sankareihin, sekä vahva visuaalisuus ja individuaalisuus, joka elokuvakielellä tarkoittanee samaa kuin auteur. Todisteeksi tästä Puipan elokuvia on palkittu lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla, A Wolf Teeth Necklace mm. Lübeckissä ja Rouenissa.

A Wolf Teeth Necklace on Puipan elokuville ominaisesti monikerroksinen ja allegorinen kertomus Tadas-nimisen taidemaalarista, joka on muinoin saanut isältään lahjaksi sudenhammaskaulaketjun.

Aikakoneen tavoin ketju palauttaa Tadasin lapsuuteen, jossa yksityiset muistot, unelmat ja pettymykset sekä ja unet ja todellisuus limittyvät yhteen historiallisen ja valtiollisen todellisuuden kanssa. Omaa elämäänsä takaisinpäin kelatessaan Tadas muistaa Stalinin - jolla monien lähteiden mukaan oli suden kellertävät silmät- käskystä Siperiaan karkotetun isänsä ja äitinsä ikävän karkotetun miehensä perään, muistaa onnen aikansa ja sadut maalla isoäidin luona. Muistot myös raatelevat, pitävät kiinni niin kuin peto potkasta, ja siten

Tadas ei pysty pyyhkimään mielestään pois sitä hetkeä, kun hänen isänsä palaa Siperiasta kotiin ja löytää kyynisen lapsen, jolla on poikansa kasvot mutta vieraan mieli.

Vytautas Zalakevicius: NOBODY WANTED TO DIE - NIEKAS AS NENOREJO MIRTI, 1965. 107 min.)
Upeasti musta-valko-kuvauksen keinoja hyödyntävä, erinomaisesti näytelty, vauhdikkaasti rullaava ja sopivasti tendensimäinen Nobody Wanted to Die keräsi Neuvostoliitossa kymmeniä palkintoja ja lähes 25 miljoonaa katsojaa ja sai eräiden kriitikoiden arvioissa määritelmän "Neuvostoliiton seitsemän samuraita."

Liettualaisille elokuva avautui toisin, he näkivät sen pintaa syvemmälle ja löysivät sieltä liettualaisen kulttuurin arkkityyppejä. Siksi ei ole ihme, että tässä balladinomaisessa "vasemmistolaisten" (hyvät) ja tuhoon tuomitun aseellisen vastarintaliikkeen rippeiden, ts. "oikeistolaisten" (pahat) verisessä välienselvittelyssä, jossa veli nousee veljeä vastaan puolesta ja voimasta aatteen, todellinen ja ainoa sankari on Solaris-tähti Donatas Bainionisin näyttelemä uneksija, joka ei osaa eikä halua valita puoltansa.

Raimundas Banionis: CHILDREN FROM THE HOTEL "AMERICA" - VAIKAI IS AMERICA VIESBUCIO Children from the Hotel "America" , 1990. 90 min.)
Kaunasin teinit kuuntelevat Radio Luxemburgista Rolling Stonesia ja muita kapitalistisia vääristymiä, villiintyvät "rock, ruoho ja rakkaus"-ideasta ja päättävät järjestää oman Woodstock-festivaalinsa teemalla "Luut kasaan, Tshaikovski!" Varsin nopeasti KGB:n miehet tekevät kuitenkin tiettäväksi, että hippiaate ei sovi reaalisti olemassa olevan sosialismin raameihin. Liettuan itsenäistymiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen taustoittuvan mielenkiintoisen elokuvan taustalla jyrää liettualainen rock.





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay