Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Jäsenteattereiden uutiset

05.12.2008
Hopeatähti sai hyvän alun ja vakiinnutti paikkansa Kuopion Kuvakukossa

Kino Kuvakukossa Kuopiossa syyskuussa aloittanut, uusi Hopeatähti-elokuvakerho sai hyvän vauhdin Päätalo-elokuvalla. Hopeatähden esityksiin saapui hyvin yleisöä ja kerho sai paljon myönteistä palautetta vakiinnuttaen näin asemansa jo ensi kaudellaan.

Hopeatähti-päivänäytökset on suunnattu eläkeläisille ja vanhusväestölle. Hopeatähti-elokuviin on vaivaton tulla, sillä kerhomaksuja tai -kortteja ei ole. Jokainen maksaa lipun vain siihen elokuvaan mitä tulee katsomaan. Ikärajaakaan ei ole, vaikka ohjelmisto on ajateltu lähinnä ikääntyville. Elokuvaesityksen yhteydessä on mahdollisuus myös keskustelulle.

Maanantaina 8.12. klo 13 on syyskauden viimeinen ja odotettu kerhoesitys Laulu Martinille (ohjaus Bille August, Ruotsi 2000, K11). Elokuva kertoo kahden muusikon vahvan rakkaustarinan, joka joutuu koetukselle, kun Alzheimerin tauti muuttaa miehen avuttomaksi ja kiukuttelevaksi. Keskusteluvieraana esityksen jälkeen on kuopiolaislääkäri Seppo Koistinen.

Kevätkauden näytökset alkavat jo loppiaisena, ti 6.1.09 klo 13, RAJA 1918 -elokuvalla. Raja 1918 -elokuvan on ohjannut Lauri Törhönen, pääosissa Minna Haapkylä ja Martin Bahne (Suomi 2007). Tammikuussa, ti 27.1. klo 13, nähdään Jarmo Lampelan ohjaama Eila. Jussi-palkittu elokuva perustuu 1990-luvun alun
tositapahtumiin, kun joukko siivoojia haastoi valtion oikeuteen laittomista irtisanomisista (Suomi 2003).

Muut kevään elokuvaesitykset ovat:

ti 17.2. klo 13 Katastrofin aineksia. Tragikoominen dokumentti keskiluokkaisen suomalaisperheen luonnonsuojelutoimista arjen keskellä. Ohjaus ja käsikirjoitus John Webster. (Suomi 2008).

ti 10.3. klo 13 Käpy selän alla. 1960-luvun suomalaisen elokuvan ikoni, aloitti uuden aikakauden kotimaisessa elokuvassa. Ohjaus: Mikko Niskanen, käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola (Suomi 1966)

ti 31.3. klo 13 Kautokeinon kapina. Elokuva sijoittuu 1850-luvun Lappiin ja pohjautuutositapahtumiin. Ohjaus Nils Gaup (Norja 2008).

ti 7.4. klo 13 Putoavia enkeleitä. Heikki Kujanpään ohjaama elokuva kertoo kirjailija Lauri Viidan ja Aila Meriluodon tarinan (Suomi 2008).

ti 21.4. klo 13 Ikuistetut hetket. Arpajaisvoitto – kamera saa Maria Larssonin näkemään asiat uusin silmin. Pääosassa Kuopiosta lähtöisin oleva Maria Heiskanen. Ohjaus Jan Troell (Ruotsi 2008).


Hopeatahti-elokuvakerhon järjestää alueellinen elokuvakeskus ISAK ry, pääyhteistyökumppaninaan Terve Kuopio-hanke. Kerhonvetäjänä toimii toimittaja Ritva Kolehmainen.

Lisätietoja: Kino Kuvakukosta, Vuorikatu 27, Kuopio.
Puh. tiedustelut (017) 262 8575 / ISAK ry tai Kino Kuvakukko 044 718 2470.
www.kuvakukko.fi






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay