Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

SEOL Jäsenteattereiden uutiset

11.08.2009
Hopeatähti tulee jälleen Kuopion Kuvakukkoon

TIEDOTE 11.8.2009
Hopeatähden syyskausi 2009

HOPEATÄHTI TULEE JÄLLEEN – KIINNOSTAVIEN KOTIMAISTEN ELOKUVAUUTUUKSIEN JA LOISTOKKAASTI VALKOKANKAILLE PALANNEEN CLINT EASTWOODIN VOIMIN


Uusi Hopeatähti-elokuvakerho aloitti Kuopiossa viime vuonna. Kuopiolaiset ja lähikuntien varttunut väki ottivat päiväesityksin toimivan elokuvakerhon hienosti vastaan. Esitykset ovat saaneet hyvin yleisöä ja kerho sai paljon myönteistä palautetta vakiinnuttaen näin asemansa jo ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Ilouutisia! Hopeatähti jatkuu myös syksyllä 2009. Esitykset tiistaisin (8.9., 29.9., 27.10., 10.11., 1.2. ja 15.12.) klo 13 Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27, Kuopio).

Syyskauden 2009 ohjelmistossa on yleisön pyynnöstä useita kotimaisia uutuuselokuvia. Kevään 2009 aikana kotimaiseksi supersuosikiksi noussut Postia Pappi Jaakobille (29.9.) palaa vielä kerran Kuopion valkokankaille Hopeatähdessä. Pastori, päätoimittaja Lahja Pyykönen tulee kerhoesityksen vieraaksi kommentoimaan Jaakobin tarinaa. Hopeatähti esittää heti tuoreeltaan myös syksyn 2009 elokuvasadon kaksi odotetuinta ensi-iltaa: railakkaan avioerokomedian Haarautuvan rakkauden talo (27.10.) sekä 1970-luvun Suomeen sijoittuvan koskettavan tarinan Skavabölen pojat (1.12.), jonka esiintyjäkaartilta on lupa odottaa huippuhetkiä: mukana on maan parhaita elokuvanäyttelijöitä monessa polvessa, kuten mm. Eila Roine, Sulevi Peltola, Martti Suosalo, Leea Klemola, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä.

Myös elokuvakerhon kansainvälinen anti on monipuolinen. Hopeatähden avajaiselokuva tiistaina 8.9. klo 13 on ruotsalainen alkuperäisversio draamasta ”Niin kuin taivaassa”, joka on tullut erittäin suosituksi eri puolilla Suomea tehtyinä teatterinäyttämöversioina. Kerhon avajaisvieraana on kuopiolainen teatteriohjaaja Olli-Matti Oinonen, joka itsekin on ohjannut elokuvan tarinan näyttämölle. Tsekkiläis-saksalaisen, omaehtoista huumoria tulvivan elokuvan Elämä kierrättää (10.11.) eläköitymisen vaikeudesta tulee esittelemään ent. poliisipäällikkö, elokuvakulttuuria aktiivisesti harrastava Mikko Varis Joensuusta. Kerhon päättää Clint Eastwoodin komea paluu ”vielä kerran” valkokankaille elokuvalla Gran Torino (15.12.). Gran Torino hurja tarina sotaveteraanista ja yksinäisestä leskimiehestä, joka päättää lopulta antaa unohtumattoman opetuksen naapuruston häiriköiville nuorille.

Hopeatähti-päivänäytökset on suunnattu eläkeläisille ja vanhusväestölle. Hopeatähti-elokuviin on vaivaton tulla, sillä kerhomaksuja tai -kortteja ei ole. Jokainen maksaa lipun (5 euroa) vain siihen elokuvaan mitä tulee katsomaan. Ikärajaakaan ei ole, vaikka ohjelmisto on ajateltu lähinnä ikääntyville. Elokuvaesityksen yhteydessä on mahdollisuus myös keskustelulle.

Hopeatahti-elokuvakerhon järjestää alueellinen elokuvakeskus ISAK ry, pääyhteistyökumppaninaan Terve Kuopio-hanke. Kerhonvetäjänä toimii toimittaja Ritva Kolehmainen.

Lisätietoja: Kino Kuvakukosta, Vuorikatu 27, Kuopio Puh. tiedustelut (017) 262 8575 / ISAK ry tai Kino Kuvakukko 044 718 2470.
www.kuvakukko.fi





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay