Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

03.09.2013
Simo Halisen Kerron sinulle kaiken Suomen ehdokkaaksi Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi

Kerron sinulle kaiken on Suomen ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2013 saajaksi.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Simo Halinen. Elokuvan tuottaja on Liisa Penttilä-Asikainen / Edith Film, osatuottaja Zentropa International Sweden

Suomen palkintoraati Kerron sinulle kaiken -elokuvasta:

”Useimmat ihmiset uskovat olevansa suvaitsevaisia. Avarakatseisuus joutuu koetukselle, jos erilaisuus liippaa kyllin läheltä. Juuri tällaisen inhimillisen ja vivahteikkaan testitilanteen Simo Halinen rakentaa elokuvassaan Kerron sinulle kaiken. Päähenkilö on miehen ruumiiseen syntynyt nainen, Mauri, josta on tullut sukupuolenkorjausleikkauksella Maarit.

Ympäristön paineita vastaan taisteleva Maarit on sankari tarinassa, jossa ei ole pahiksia. Halisen käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan suuri vahvuus on sen ymmärrys ihmisiä kohtaan. Tarkka kerronta ja erinomaiset roolityöt tukevat intensiivistä kokonaisuutta.”

Suomen palkintolautakunnan jäsenet: Outi Heiskanen, Harri Römpötti, Johanna Grönqvist.

Elokuvan rooleissa nähdään Leea Klemola, Peter Franzén, Ria Kataja, Marika Parkkomäki, Emmi Nivala, Alex Anton.

Kerron sinulle kaiken tuli Suomessa ensi-iltaan 8. maaliskuuta 2013. Elokuva on saanut Viitasaaren elokuvaviikon Humanismin käsi -kunniapalkinnon, ja sen kansainvälinen festivaaliensi-ilta oli heinäkuussa Palicin elokuvafestivaalin kilpasarjassa, jossa se palkittiin Seyfi Teoman -palkinnolla.


Ohjaaja–käsikirjoittaja Simo Halinen

Vuonna 1963 syntynyt Halinen on on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta 1995. Monipuolisen uransa aikana hän on ohjannut mm. useita dokumentteja sekä ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvia ja tv-sarjoja. Hänen tv-töistään voidaan mainita elokuva Minerva (1997), minisarja Hokkasen näköinen nainen (2004) ja kolmiosainen musta komedia Kultainen noutaja (2007). Halisen edellinen pitkä elokuva oli Cyclomania (2001).

Halinen on kirjoittanut myös kaksi romaania: Idänsydänsimpukka (2004) ja Lemmenomenia (2008).


Tuottaja Liisa Penttilä-Asikainen

Liisa Penttilä-Asikainen perusti tuotantoyhtiönsä Edith Filmin vuonna 2001 yhdessä Zentropan kanssa. Hän toimi yhteistuottajana Lars von Trierin Dogvillessa ja apulaistuottajana Manderlayssa. Penttilä-Asikainen on tuottanut myös Saara Saarelan elokuvan Väärät juuret. Lisäksi hän on toiminut vastaavana tuottajana mm. Jan Forsströmin tv-elokuvassa Vahtimestari (2010) sekä yhteistuottajana Hendrik Handloegtenin saksankielisessä elokuvassa Summer Window. Sen jälkeen Penttilä-Asikainen teki yhteistyötä Aku Louhimiehen kanssa tämän Vuosaari-elokuvassa, joka sai vuoden 2012 Festroian elokuvajuhlien CICAE Art Cinema Awardin.

Penttilä-Asikainen valittiin nousevaksi tuottajakyvyksi Cannesin vuoden 2012 elokuvajuhlilla.


Tietoa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta

Pohjoismaiden merkittävin elokuvapalkinto jaetaan tasan elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Yhteensä 350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) suuruinen palkinto myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle elokuvalle, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin.

Kunkin Pohjoismaan ehdokaselokuvasta päättää kulttuuriministeriön nimittämä kolmihenkinen kansallinen palkintolautakunta. Ehdokkaiden julkistamisen jälkeen yhteispohjoismainen palkintolautakunta valitsee äänestämällä tämän vuoden palkinnonsaajan. Pohjoismaisessa lautakunnassa on yksi jäsen kustakin maasta. Vuoden 2013 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana toimittaja Per Juul Carlsen (Tanska), viestintäpäällikkö Outi Heiskanen (Suomi), johtaja Sif Gunnarsdóttir (Islanti), ohjelmavastaava Silje Riise Næss (Norja) ja elokuvakriitikko Fredrik Sahlin (Ruotsi).

Pohjoismaiden neuvoston palkinnot julkistetaan ja jaetaan 30. lokakuuta suuressa palkintogaalassa Oslon oopperatalossa. Suoraa tv-lähetystä voi seurata kaikissa Pohjoismaissa.

Viisi suosittua pohjoismaista elokuvaa ja ohjaajaa on asetettu Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2013 ehdokkaiksi.


Muut Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat

Islanti: SYVYYS (DJÚPIÐ / THE DEEP)
Ehdokkaat ovat Baltasar Kormákur (ohjaaja), Jón Atli Jónasson, Baltasar Kormákur (käsikirjoittajat) sekä Agnes Johansen ja Baltasar Kormákur (tuottajat).

Norja: SOM DU SER MEG (I BELONG)
Ehdokkaat ovat Dag Johan Haugerud (ohjaaja), Dag Johan Haugerud (käsikirjoittaja) ja Yngve Sæther (tuottaja).

Ruotsi: SYÖDÄ, NUKKUA, KUOLLA (ÄTA SOVA DÖ / EAT SLEEP DIE)
Ehdokkaat ovat Gabriela Pichler (ohjaaja), Gabriela Pichler (käsikirjoittaja) ja China Åhlander (tuottaja).

Tanska: JAHTI (JAGTEN / THE HUNT)
Ehdokkaat ovat Thomas Vinterberg (ohjaaja), Tobias Lindholm ja Thomas Vinterberg (käsikirjoittajat) sekä Sisse Graum Jørgensen ja Morten Kaufmann (tuottajat).


Suuria elokuvaelämyksiä pohjoismaiden pääkaupungeissa

Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto järjestää yhdessä kansallisten festivaalien/levittäjien kanssa ehdokaselokuvien esitykset pohjoismaiden kaikissa pääkaupungeissa.

Helsingissä kaikki viisi ehdokaselokuvaa nähdään Rakkautta & Anarkiaa Helsinki Film Festivalin ohjelmistossa 19.-29.9.2013. Elokuvat nähdään myös Espoossa, Kino Tapiolassa 23.-25.9.

Lisätietoja Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta ja katso ehdokaselokuvien trailerit:

http://www.nordiccouncilfilmprize.com

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-filmpris-1

http://www.nordiskfilmogtvfond.com/index.php/nordic-council-film-prize/

http://www.nordiskfilmogtvfond.com/

https://www.facebook.com/nordiccouncilfilmprize





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay