Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

23.10.2013
Lähtölaskenta Oslossa järjestettävään Pohjoismaiden neuvoston palkintogaalaan on alkanut

Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston tiedote 23.10.2013

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto julkistetaan ja jaetaan ensimmäistä kertaa tv-lähetyksessä, jota voi seurata kaikissa Pohjoismaissa 30. lokakuuta. Suomessa lähetys nähdään Yle Fem -kanavalla keskiviikkona 30.10. klo 22.30 ja uusintana käännöstekstein sunnuntaina 3.11. klo 13.10.

Oslon oopperatalossa järjestettävässä tilaisuudessa jaetaan Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon lisäksi kirjallisuuspalkinto, lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, musiikkipalkinto sekä ympäristöpalkinto.

Oopperatalossa järjestettävään gaalaan osallistuvat myös palkinnonsaajaehdokkaat. Gaalaa juontavat ruotsalainen näyttelijä Sofia Helin sekä norjalainen televisiojuontaja ja näyttelijä Hans Olav Brenner.

Ruotsin kulttuuriministeri Lena Adelsohn Liljeroth ja Pohjoismaiden neuvoston presidentti Marit Nybakk ojentavat lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon voittajalle Pohjoismaiden neuvoston uuden Nordlys-palkintopatsaan.

Viime vuoden Pohjoismaiden neuvoston palkintojen voittajat Merethe Lindstrøm, Anna Thorvaldsdóttir, Ruben Östlund ja Olli Manninen jakavat patsaat tämän vuoden voittajille muissa palkintokategorioissa. Palkintojenjakoa siivittää värikäs kattaus pohjoismaalaisia taiteilijoita, kuten Ane Brun, Kimmo Pohjonen, Mari Boine, Nils Petter Molvær ja Erik Solbakken.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat 2013

SYVYYS (DJÚPIÐ / THE DEEP) - Islanti
SOM DU SER MEG (I BELONG) - Norja
SYÖDÄ, NUKKUA, KUOLLA (ÄTA SOVA DÖ / EAT SLEEP DIE) - Ruotsi
KERRON SINULLE KAIKEN (OPEN UP TO ME) - Suomi
JAHTI (JAGTEN / THE HUNT) - Tanska


Yhteydenotot:
Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin +45 33 96 03 55
Sähköposti jsk@norden.org

Louise Hagemann
Puhelin +45 21 71 71 41
Sähköposti loha@norden.org

Lisätietoja Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta:
www.facebook.com/NCFPFinland
http://www.nordiccouncilfilmprize.com
http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-filmpris-1
http://www.nordiskfilmogtvfond.com/index.php/nordic-council-film-prize/
http://www.nordiskfilmogtvfond.com/
https://www.facebook.com/nordiccouncilfilmprize

Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa: Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon, Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon, Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon sekä upouuden Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon, joka on riippumaton Pohjoismaiden neuvoston arvostetusta kirjallisuuspalkinnosta.

Palkinnot jaetaan neuvoston vuotuisessa istunnossa. Tänä vuonna on uutta se, että palkinnonsaajien nimet julkistetaan vasta palkinnonjakotilaisuudessa, johon kutsutaan paikalle kaikki ehdokkaat.

Pohjoismaiden neuvoston palkintojen saajille luovutetaan jatkossa myös palkintopatsas, joka on samanlainen palkinnosta riippumatta. Uusi patsas jaetaan ensimmäisen kerran uudistuneessa palkinnonjakotilaisuudessa Oslossa 30. lokakuuta 2013. Juhlallisen tilaisuuden televisioi Norjan yleisradioyhtiö NRK, ja se nähdään myös muiden Pohjoismaiden tv-kanavilla.





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay