Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

10.12.2013
Elokuvan laatutuen hakuaika muuttui tammikuulle

Taiteen edistämiskeskuksen tiedote 10.12.2013

Valtion elokuvataidetoimikunnan jakaman elokuvan laatutuen hakuaika on siirtynyt toukokuusta tammikuulle. Seuraava haku käynnistyy 1. tammikuuta ja päättyy 31. tammikuuta 2014.

Uudesta hakuajasta johtuen vuoden 2014 laatutukea haetaan poikkeuksellisesti 1.6.2013-31.12.2013 ensiesityksensä saaneille elokuville ja kuvaohjelmille. Vuoden 2015 haku tulee koskemaan koko vuoden 2014 aikana ensiesityksensä saaneita elokuvia ja kuvaohjelmia.

Tukipäätöstä tehdessään toimikunta arvioi aiempaa painokkaammin avustusten käyttösuunnitelmia. Erityisesti arvioidaan miten suunnitelmassa on huomioitu jo valmistuneen teoksen taiteellinen työryhmä ja sen toiminnan jatkuvuus.

Uudet hakuohjeet ja uusi – aiempaa yksityiskohtaisempi – hakulomake Taiteen edistämiskeskuksen nettisivuilla.

Valtion elokuvataidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää elokuva-alan apurahoista, avustuksista ja palkinnoista.

Lisätietoja:

Taiteen edistämiskeskus
erityisasiantuntija Mari Karikoski
mari.karikoski[ät]minedu.fi
p. 0295 330 706






© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay