Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

06.03.2015
Elokuvan laatutuet julkaistiin Tampereella

Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta 6.3.2015

Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta myönsi laatutukea 25 elokuvalle yhteensä 505 000 euroa. Pitkistä näytelmäelokuvista suurimman tuen (50 000 €) saivat J-P Valkeapään He ovat paenneet, Antti Heikki Pesosen Päin seinää ja Saara Cantellin Onneli ja Anneli. Dokumenttielokuvista suurimmalla tuella (40 000  €) huomioitiin Virpi Suutarin Eedenistä pohjoiseen. Tuki jaettiin Tampereen raatihuoneella perjantaina 6.3. Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä.
 
Laatutukea myönnetään taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle uuden tuotannon kehittämiseksi. Toimikunta sai 52 hakemusta ja teki päätöksensä vuonna 2014 ensi-iltansa saaneiden teosten perusteella.Toimikunta pitää kotimaisen elokuvateatterielokuvan tarjontaa kiitettävän monipuolisena, eri lajityyppejä on tarjolla suuren yleisön komediasta vaativaan taide- ja dokumenttielokuvaan. Elokuvia tehdään myös eri kohderyhmille. Erityisen ilahduttavaa on, että kotimainen lastenelokuva tuntuu vakiinnuttaneen asemansa. Lisäksi joukossa oli myös varhaisnuorille suunnattua laadukasta elokuvaa. Vaikka elokuvien taso vaihtelee, on suomalaisen elokuvan kärki omaleimaista ja sisällöllisesti ja ilmaisullisesti vakuuttavaa.  

Suomalainen dokumenttielokuva jatkaa laadukkaalla ja monipuolisella linjalla. Useat pitkistä dokumenttielokuvista on suunnattu alusta lähtien kansainväliselle markkinoille eikä puhtaasti kotimaiselle yleisölle.

Animaatioelokuva taas tuntuu olevan hyvässä iskussa. Tekijät hallitsevat suvereenisti erilaisia tekniikoita, ja elokuvat ovat omaperäisiä ja rohkeita sekä muodoltaan että sisällöltään. Animaatioita tehdään niin aikuisille kuin lapsillekin. Parhaimmillaan suomalainen animaation onkin kansainvälistä huippua.

J-P Valkeapään käsikirjoittama ja ohjaama, Helsinki-Filmin tuottama He ovat paenneet on kunnianhimoinen ja visuaalisesti upea teos. Ohjaaja rakentaa oman elokuvallisen maailmansa, jota tukee nuorien näyttelijöiden taitava ja herkkä työskentely. Pitkän elokuvan ohjaajana onnistuneesti debytoivan Antti Heikki Pesosen ja Helsinki-Filmin tuottama Päin seinää taas on traaginen komedia, joka juonenkäänteissään ja maailmankuvallaan onnistuu yllättämään katsojan useammankin kerran. Saara Cantellin ohjaama ja Zodiak Finlandin tuottama Onneli ja Anneli edustaa suomalaisen lastenelokuvan kärkeä. Visuaalisesti kiehtova lavastus, puvustus ja taitava kuvaus yhdistyvät kauniisti luontevaan näyttelijätyöhön. Virpi Suutarin ohjaama ja Elokuvatuotantoyhtiö Made Oy:n tuottama dokumenttielokuva Eedenistä pohjoiseen on toimikunnan mielestä yksi vuoden onnistuneimmista elokuvista, häkellyttävän kaunis ja koskettava teos, jossa puutarhanhoidon kautta käsitellään syvempiä teemoja.

Suomalaisen lyhytelokuvan tarjonta oli vuonna 2014 epätasaista ja huomattavan vähäistä. Kärkeen nousee tässä kategoriassa suurimman tuen (13 000 €) saanut Hamy Ramezanin ohjaama ja For Real Productionin tuottama Paratiisin avaimet, koskettava ja hallittu kertomus ohjaajan lapsuuden kotimaasta Iranista.

Laatutuesta päättää elokuvataiteen jaoston esityksestä valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta, joka on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää myös elokuvataiteen taiteilija-apurahoista sekä muista alan taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Laatutuen saajat:

Helsinki-filmi Oy, 50 000 €, He ovat paenneet
Helsinki-filmi Oy, 50 000 €, Päin seinää
Zodiak Finland Oy, 50 000 €, Onneli ja Anneli
Elokuvatuotantoyhtiö Made Oy, 40 000 €, Eedenistä pohjoiseen
Kinotar Oy, 30 000 €, Ei kiitos
Oy Bufo Ab, 30 000 €, Korso
Helsinki-filmi Oy, 25 000 €, Tuulensieppaajat
Illume Oy, 25 000 €, Sokurovin ääni
First Floor Productions Oy, 20 000 €, Ulvilan murhamysteeri
Saamifilmi Oy, 20 000 €, Olga – To My Friends
Solar Films Inc Oy, 20 000 €, Kesäkaverit
Yellow Film & TV Oy, 20 000 €, Lomasankarit
Illume Oy, 16 000 €, Himmlerin kanteleensoittaja
Gateway Films Oy, 15 000 €, Tolonen
Helsinki-filmi Oy, 15 000 €, Presidentintekijät
Oy Bufo Ab, 15 000 €, Ruotsalainen hetki
Oy For Real Productions FRP Ltd, 13 000 €, Paratiisin avaimet
Illume Oy, 10 000 €, Monsterimies
Inland Film Company Oy, 10 000 €, Uusi suomalainen
Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostrom, 7 000 €, BabyBox
It’s Alive Films Oy, 7 000 €, #lovemilla3
Oy Bufo Ab, 7 000 €, Den förträfflige herr Glad
Oy For Real Productions FRP Ltd, 4 000 €, Santra ja puhuvat puut
Hallava Filmi Oy, 3 000 €, Occupy Jämsä
Kaiho Republic Oy, 3 000 €, Hummeri nimeltä Frank





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay