Filmikamari SEK SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

25.09.2017
Elokuva-alan ammattilaispalkinnot jaettiin perjantaina Helsingissä

Elokuva-alan järjestöjen palkinnot jaettiin perjantaina 22.9. Helsingissä Koko-teatterissa pidetyssä gaalassa. Palkintojen saajat ovat alan ammattilaisten keskuudestaan valitsemia.

Juhlassa jaettiin seuraavat palkinnot: Vuoden elokuvanäyttelijä, Vuoden elokuvaohjaaja, Vuoden elokuvatuottaja, tunnustuspalkinto edunvalvontatyöstä ja alan kehittämisestä, Vuoden dokumenttielokuvateko, Animaation sankari, Vuoden työtoveri, Reiluin työnantaja, Vuoden kollega, ja Vuoden suunnittelija.

Suomen näyttelijäliiton myöntämän Vuoden elokuvanäyttelijäpalkinnon sai Pekka Strang elokuvasta Tom of Finland. Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO puolestaan valitsi vuoden elokuvaohjaajaksi Selma Vilhusen. Perusteluissaan SELO toteaa, että Vilhunen on lujakatseinen ja tarkka havainnoija, joka osaa vaistota ajallemme ominaisia aiheita ja uskaltaa käsitellä niitä aivan omalla tavallaan. Hänellä on rohkeutta tuoda esiin muilta huomaamatta jääneitä ilmiöitä, joita hän käsittelee vahvalla inhimillisyydellä. Vilhunen taitaa sekä dokumentin että fiktion kerronnan, ja hän on onnistunut kuluvan vuoden aikana harvinaislaatuisesti jopa kahdesti. Hän on tuonut tytöt takaisin valkokankaalle - ja herättänyt ilmiömäisen kiinnostuksen aiheisiinsa: hänen elokuvista ovat innostuneet mediat maailmanlaajuisesti.

Elokuvatuottajat ry:n myöntämän Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon sai Jussi Rantamäki. Kollegoiden mukaan Rantamäki on ihailtavasti oman tiensä kulkija, joka on luonut tuottajana aivan omanlaisensa polun ja yritykselleen omintakeisen profiilin laadusta tinkimättä. Hän on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta ja vahvaa näkemystä tuottaessaan kansainvälisesti menestyneen mustavalkoisen Hymyilevä mies -elokuvan. Toisena palkintona Elokuvatuottajat myönsi tunnustuspalkinnon tuottaja Nina Lauriolle edunvalvontatyöstä ja alan kehittämisestä.

Dokumenttikillan myöntämän Vuoden dokumenttielokuvateko –palkinnon sai Kiehumispiste-elokuvan vaikuttavuuskampanja. Kiehumispiste on paitsi dokumenttielokuva, myös elokuvaan nojaava kampanja, jonka tavoitteena oli herättää rakentavaa keskustelua, jotta suomalaiset säilyttäisivät kunnioituksen toisiaan kohtaan ja vähentäisivät vihan lietsontaa. Kampanja tiivistyi ajatukseen, että kaikkien kanssa on voitava keskustella, mutta kenenkään ihmisarvosta ei neuvotella. 2/3 elokuvan nähneistä katsojista oli sitä mieltä, että elokuvan jälkeen keskustelijat motivoituivat kuulemaan myös sellaisia ajatuksia, jotka erosivat heidän omista näkemyksistään. Palkittuun työryhmään kuuluivat ohjaaja Elina Hirvonen, tuottaja Sami Jahnukainen, kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ja kampanjatyöntekijä Maiju Laitanen.

Animaation sankari-tunnustus jaetaan taiteellisesti tai muulla tavoin ansioituneelle animaationtekijälle tai animaatioteolle. Animaatioklinikka - Suomen Animaationtekijät ry kruunasi Animaation sankareiksi tuottaja Kimmo Sillanmikon ja taiteellisen johtajan Joni Männistön Turku Animated Film Festivalilta.

Vuoden työtoveriksi valittiin äänisuunnittelija Olli Huhtanen. Vuoden työtoveri kunnioittaa kollegoitaan ja heidän työtään, hoitaa oman työnsä ammattitaitoisesti, ja on tarvittaessa muiden tukena. Vuoden työtoverin valitsi Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden liitto SET ry:n hallitus jäsenten ehdotusten perusteella. Tänä vuonna SETin jäsenet saivat ehdottaa myös reiluinta työnantajaa. Vuoden reiluin työnantaja –palkinto myönnettiin tunnustuksena työnantajalle, joka arvostaa ja kohtelee reilusti työntekijöitään. Palkinto myönnettiin tuottaja Elina Pohjoselle tuotantoyhtiö Pohjola-Filmistä.

Käsikirjoittajien killan Vuoden kollega -palkinnon sai Suomen näytelmäkirjailijaliiton toiminnanjohtaja Jukka Asikainen, joka on pitkällä urallaan aina edistänyt kirjoittajien asemaa ja kokemuksensa pohjalta neuvonut lukemattomia kirjoittajia niin sisältö- palkka- kuin sopimusasioissa.

Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP palkitsi Vuoden suunnittelija –tunnustuksella YLEn lavastus- ja pukusuunnittelijat.





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay