Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

02.01.2018
Elokuvateattereissa jälleen uusi katsojaennätys

2017 suomalaisissa elokuvateatterissa käytiin jälleen ennätyksellisen paljon, vaikka 9 miljoonan katsojan haamurajasta jäätiin Suomen Filmikamarin arvion mukaan 100 000 katsojalla. Katsojia oli kaikkiaan 8,9 miljoonaa.

Yksittäisten elokuvien katsojamäärissä Tuntematon sotilas oli yli 900 000 katsojalla aivan omassa luokassaan. Elokuva nousi Titanicin (Suomen ensi-ilta 1998) rinnalle toiseksi elokuvaksi luotettavan katsojatilastoinnin ajan elokuvista, joka on saanut yli 900 000 katsojaa.

– Koska elokuvissa käytiin jälleen kerran enemmän kuin 35 vuoteen, jäi 9 miljoonan katsojan haamurajan alle jääminen harmittamaan vain hieman, myhäilee Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen. Vuonna 1983 käytiin enemmän elokuvissa kuin 2017, 9,09 miljoonaa kertaa.

– Kymmenen miljoonan katsojan rajakin tullaan vielä ylittämään, kun tiedossa olevat uudet elokuvateatterit avataan ja elokuvantekijät jatkavat suomalaisia kiinnostavien elokuvien tekemistä.

Peräti 26 elokuvaa sai yli 100 000 katsojaa. Vuoden toiseksi katsotuimmaksi kiipi vain parissa viikossa uusin Star Wars -elokuva Star Wars: The Last Jedi 359 221 katsojalla.

Kotimaisia elokuvia vuoden top 30 -listalta löytyy seitsemän. Kaikki ylittivät 100 000 katsojan rajan.

Uusia elokuvateatterihankkeita on julkaistu useilla paikkakunnilla. Viimeisimpien tietojen mukaan teattereita rakennetaan 2018–2019 ainakin Helsinkiin, Kotkaan, Seinäjoelle ja Turkuun.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Tero Koistinen
Suomen Filmikamari ry
050 323 8582
tero.koistinen@filmikamari.fi

Tilastot:
- TOP 30 -elokuvat 2017
- Maakunnittain jaoteltuna 95 Suomen elokuvateatteriliiton jäsenteatterien lähettämät paikkakunta- tai teatterikohtaiset kymmenen katsotuinta elokuvaa -listat





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay