Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

30.03.2009
Opetusministeriö tukee elokuva- ja av-alaa 3 lisämiljoonalla

OPM:n tiedote 30.3.2009

Opetusministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle elvytystoimenpiteenä 3 miljoonaa euroa käytettäväksi pitkien näytelmäelokuvien, television draamatuotantojen sekä dokumentti- ja lyhytelokuvien tuotantoon ja levitykseen. Määrärahasta 1,2 miljoonaa euroa kohdennetaan pitkien näytelmäelokuvien hankkeisiin, miljoona euroa television draamatuotantoihin ja 800 000 euroa dokumentti- ja lyhytelokuvahankkeisiin.

- Opetusministeriö haluaa tukea audiovisuaalisen alan työllisyyttä laajasti sekä ylläpitää osaamisen tasoa, joka voisi työttömyyden kasvaessa laantua.

Paras keino osaamisen ylläpitämiseen on alan jatkuva työllistyminen, korostaa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Erityisen huomion kohteena on nyt tv-draamatuotanto, joka samoin kuin pitkät näytelmäelokuvat työllistävät suuria määriä ihmisiä eripituisiksi jaksoiksi.

Ministeri Wallin on huolissaan taantuman vaikutuksista.
- Tässä taantumatilanteessa on tärkeää, ettei alalle synny tilannetta, jossa alustavia tilauksia jäädytettäisiin yleisen laman aiheuttaman rahoitusvajeen vuoksi.

Tuotantojen työllistävyys vaihtelee suuresti riippuen elokuvan lajista.

- Elvytysrahan saattaminen nopeasti liikkeelle ja työllisyyden edistäminen voidaan toteuttaa kohdentamalla määrärahoja edellisten lisäksi myös dokumentti- ja lyhytelokuvatuotannoille, joiden työllistävyys yhtä tuotantoa kohden on pienempi, mutta joita voidaan saada useita hankkeita samanaikaisesti tuotanto- ja jälkituotantovaiheeseen, ministeri toteaa.

Tuettavien hankkeiden valinnassa otetaan huomioon Suomen elokuvasäätiön yleisten tukiohjeiden lisäksi hankkeiden työllistävyys, joka tulee erikseen ilmoittaa hakemusvaiheessa. Työllistävyyden mittarina käytetään 1) palkallisten henkilötyöpäivien määrää suhteessa hankkeen tuotantobudjetin kutakin 100 000 euroa kohti ja 2) palkallisten henkilötyöpäivien määrää suhteessa hankkeen saaman tuen kutakin 100 000 euroa kohti.

Elvytyspaketin sisältämästä kahden miljoonan euron elvytysmäärärahasta, joka on tarkoitettu elokuvateattereiden kunnostamiseen ja digitalisointiin, tehdään päätös kevään kuluessa.

-- -- --

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Leena Laaksonen, opetusministeriö, 09-160 77044 tai 040
7221324





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay