Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

15.11.2010
Elokuvantekijät järjestävät uuden kotimaisen elokuvan tapahtuman

Kotimaisen elokuvan viikon tiedote 12.11.2010

KOTIMAISEN ELOKUVAN VIIKKO 7.–12.12.2010

Joulukuussa Helsingin Kinopalatsissa järjestetään ensimmäistä kertaa Kotimaisen elokuvan viikko, joka on elokuvantekijöiden ja koko elokuva-alan yhteinen yleisölle suunnattu tapahtuma.

Tapahtuman aikana jaetaan ammattikuntapalkintoja kuten Vuoden elokuvaohjaaja- ja Vuoden elokuvatuottaja-palkinnot sekä palkinnot vuoden käsikirjoittajalle, elokuvanäyttelijälle ja dokumentintekijälle.

Viikon aikana esitetään kuluneen vuoden teatterielokuvia ja valikoima lyhytelokuvia tekijävieraiden kera. Elokuvantekijöiden ideoimat ja toteuttamat oheisohjelmat näytösten yhteydessä valottavat elokuvien tekemistä eri tavoin.

Tämän vuoden aikana tutuksi tulleiden elokuvien lisäksi mukana on myös ennakkonäytöksiä ja uutuuksia kuten Lauri Nurksen ohjaama komedia Veijarit sekä Pamela Tolan ja  Pihla Viitalan ohjaama ja näyttelemä komediallinen lyhytelokuva Elma ja Liisa.

Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry
toteuttaa tapahtuman yhdessä Suomen elokuvaohjaajaliiton, Dokumenttikillan, Näyttelijäliiton ja Käsikirjoittajien killan kanssa sekä yhteistyössä elokuvien tuotantoyhtiöiden ja levittäjien kanssa.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat mm. Finnkino, Veikkaus, Clear Channel ja Hartwall. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne, joka tukee myös Jussi-palkintoja ja yleisöäänestystä.

Tapahtuman liput ovat myynnissä 12.11. alkaen Finnkinon lipunmyynnissä.

LINKKI: Kotimaisen elokuvan viikon ohjelmisto Helsingin Kinopalatsissa (pdf)


Lisätietoja:
Nina Laurio
toiminnanjohtaja
Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry
p. 050-3366393
nina.laurio@filmikamari.fi





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay