Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

23.03.2011
Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry ja Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat yhdistyvät

Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry (”SEK”) ja Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat – SATU ry (”SATU”) ovat solmineet sopimuksen, jonka tarkoituksena on yhdistää toiminnot vuoden 2011 loppuun mennessä. Molemmat yhdistykset toimivat riippumattomien tuotantoyhtiöiden edunvalvojina.

Yhdistymisellä tavoitellaan päällekkäisten toimintojen karsimisen lisäksi neuvotteluvoimaa yhteisen toimialan kehittämiseksi.

Satu ry:n toiminnanjohtaja Stiina Laakso toteaa, että ”ala on murrosvaiheessa ja nyt olisi momentum voimakkaalle kasvulle. Esimerkiksi julkisen palvelun televisiokanavan tulisi niukkoja resurssejaan kohdentaa erityisesti luoviin ja ketteriin tuotantoyhtiöihin ja ostaa näiltä enin osan esitettävistä ohjelmistostaan ja taata näin elinkelpoiset työpaikat ja koko alan kasvu. Samaan aikaan Yleisradio on kuitenkin päättänyt korjata alijäämäistä talouttaan leikkaamalla merkittävästi tuotantoyhtiöistä ostettavien uusien televisio-ohjelmien ja elokuvien määrää."

SEK ry:n toiminnanjohtaja Nina Laurion mukaan yhdistyminen tv-tuottajien kanssa on luonteva tapa vahvistaa edunvalvontaa: "Moni jäsenemme tekee pitkien elokuvien lisäksi tv-tuotantoja ja siellä intressimme ovat yhteneväiset. Tuottamisen perusteet ja työ ovat samoja, olipa teoksen jakelutekniikka mikä hyvänsä. Ala on kyennyt tuottamaan laadukkaita ja kiinnostavia av-sisältöjä viime vuosien taantumasta huolimatta. Ikävä vain ettei tätä kehitystä tueta kaikilla rintamilla."

Tuotantoyhtiöiden tuottamia menestyssarjoja televisiossa tänä vuonna ovat esimerkiksi: Jaakko ja maailman valloittaja, Uutisvuoto, Arto Nyberg, Antiikkia, Antiikkia, Alamaailma, Tartu Mikkiin, Satuhäät, Pasila, Putous, Salatut elämät, Korkojen kera, Linnan tähdet, Kadonneen jäljillä, Idols, Tappajan näköinen mies, Keksijätehdas, Pientä pintaremonttia, Hjalliksen kanssa, Miss Suomi, Matkaoppaat, Maria!, Master Chef, Huippumalli haussa, Top Chef, Duudsonit Amerikassa, Ketonen ja Myllyrinne, Lainvalvojat, Suomen kaamein kämppä.

Seuraavat kotimaiset menestyselokuvat ylittivät 200.000 katsojan rajan elokuvateattereissa 2010 ollen mukana TOP 12 joukossa: Napapiirin sankarit, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, Prinsessa, Havukka-ahon ajattelija ja Rare Exports.

Lisätietoja:
Stiina Laakso Nina Laurio
Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat SATU ry Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry
p. 040 544 1690 p. 050 336 6393
stiina.laakso@satu.fi nina.laurio@filmikamari.fi





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay