Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

13.06.2012
Elokuva- ja televisiotuotantoalalle vientituloja ja rahoitusta ulkomailta yli 7 miljoonaa euroa enemmän

Favex ry:n tiedote 13.6.2012

Elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöt keräsivät 43,8 miljoonaa euroa vientituloja ja rahoitusta ulkomailta vuonna 2011. Kasvua edellisestä vuodesta kertyi yli 7 miljoonaa euroa, kertoo Favexin toteuttama tutkimus.

Audiovisuaalisen alan vientijärjestö Favexin kolmatta kertaa toteuttaman selvityksen mukaan elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöiden vientituloista
25,8 miljoonaa euroa kertyi tuotanto- sekä palvelumyynneistä ja 18 miljoonaa euroa kansainvälisistä tuotantoinvestoinneista; yhteensä 43,8 miljoonaa euroa.

- Av-ala kansainvälistyy vauhdilla, ja mekin Suomessa olemme saaneet nähdä todellisia läpimurtoja. Angry Birds on kasvanut pelistä globaaliksi viihdebrändiksi, Iron sky -elokuva on myyty lähes 80 maahan ja TV-formaatteja on mennyt kaupaksi useampia eri maihin. Elämme murroskohdassa, jossa suomalainen luova teollisuus voi harpata yhdeksi merkittäväksi tulevaisuutemme vientisektoriksi, avaa Favexin toiminnanjohtaja Petra Theman kasvun merkitystä.

Eniten vientituloja kertyi elokuvien ennakkomyynneistä (14,5 %).
Ulkomaista rahoitusta tuotantoihin elokuvapuoli kerää TV-puolta enemmän, mutta TV-tuotantojen ja elokuvatuotantojen myyntitulot ovat jo aikalailla tasan 47 % - 53 %.

Palvelumyynnin vientitulot puolestaan laskivat 6,1 miljoonasta eurosta 2,4 miljoonaan euroon.

- Suomalaisella palvelutuotannolla on hyvä maine maailmalla.
Mutta koska Suomi on kohta lähes ainoa EU-maa, jolla ei ole tuotantokannustimia käytössään, on kansainvälisille tuotannoille kannattavampaa ja houkuttelevampaa mennä kuvaamaan muualle, vaikka elokuva muuten soveltuisi Suomessa kuvattavaksi. Menetämme koko ajan potentiaalisia palvelumyyntituloja, työllistämismahdollisuuksia ja kotimaisen luovan teollisuuden kilpailukykyä, kunnes Suomessakin saadaan asia korjattua, kommentoi Theman palvelumyynnin laskua.

Tutkimus toteutettiin alan tuotantoyhtiöille suunnatulla verkkokyselyllä, jolla kerättiin kaiken kaikkiaan 87 yrityksen tiedot. Lisäksi aineistoa täydennettiin puhelinhaastatteluilla. Favexin arvion mukaan tutkimus kattaa noin 85 % tuotantoyhtiöistä, joilla on merkittävää kansainvälistä toimintaa.

Lisätietoa
Petra Theman
toiminnanjohtaja, Favex ry
+358 40 752 7777
petra.theman@favex.fi

Liitteet osoitteessa http://www.favex.fi/index.php?id=29

- Viennin luvut ja graafit -excel
- Tutkimusraportti AV-teollisuuden viennistä
- Taustatiedoksi: Yhteenveto tuotantokannustinjärjestelmistä
- ”Miksi AV- ja pelialaan kannattaa sijoittaa?”, kappale Favex ry:n ja Neogamesin tuotantokannustinselvityksestä

Favex (Finnish Film & Audiovisual Export) on elokuva- ja TV-alan järjestö, jonka tehtävänä on viedä suomalaista audiovisuaalista teollisuutta kansainvälisille markkinoille. Favex markkinoi suomalaista osaamista alan kansainvälisissä tapahtumissa, tilastoi viennin ja kansainvälisten investointien kehitystä sekä toimii luovan teollisuuden toimintaedellytysten kehittäjänä. Lisätietoa Favexista ja toimialasta:
www.favex.fi





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay