Filmikamari SEL SEOL
Takaisin

Uutisarkisto

07.05.2013
SES: Kotimaisen elokuvan yleisöt 2013 -tutkimus julkistettu

Suomen elokuvasäätiön tiedote 7.5.2013

Suomen elokuvasäätiön Parametra Oy:llä teettämä tutkimus kotimaisen elokuvan yleisöstä sekä elokuvien katsomisesta eri jakelukanavissa on valmistunut. Tutkimus on lajissaan kolmas, aiemmat tutkimukset julkistettiin vuosina 2008 ja 2010.

Viime vuosina lisääntyneet elokuvateatterien kävijämäärät näkyvät myös tutkimuksen tuloksissa. Kun vielä kolme vuotta sitten 20 prosenttia vastaajista ei käynyt koskaan elokuvissa, on luku nyt vain 14 prosenttia. Useammin kuin kerran kuussa elokuvateattereissa käy 11 prosenttia vastanneista. Useimmin elokuvateattereissa vierailevat 15–24-vuotiaat, kun taas 35 vuotta täyttäneet ikäryhmät ovat selvästi lisänneet eniten elokuvateatterikäyntejään kolmen vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna.

42 prosenttia suomalaisista käy katsomassa kotimaisen elokuvan elokuvateatterissa vähintään kerran vuodessa ja peräti 61 prosenttia pitää uutta kotimaista elokuvaa kiinnostavana. Mielikuvat kotimaisesta elokuvatuotannosta ovat muuttuneet kolmessa vuodessa positiivisempaan suuntaan; kotimaista elokuvaa pidetään nyt hauskempana ja yllättävämpänä, eikä niin synkkänä kuin aiemmin. Naiset katsovat kotimaisia elokuvia selkeästi enemmän kuin miehet; 24 kotimaisen ensi-iltaelokuvan katsojakyselyssä vain kolmen elokuvan yleisössä ole enemmistö miehiä.

Muista jakelukanavista erityisesti internet -palvelut ja television maksulliset kanavat ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Viikoittain televisiosta elokuvan katsoo 50 prosenttia suomalaisista. Elokuvien nettikatselu on kasvanut selkeästi; 17 prosenttia vastaajista katsoo elokuvan netin välityksellä vähintään kerran kuussa, kun vastaava luku viisi vuotta sitten oli vain 4 prosenttia. Elokuvateatterikäynnin suurimpana motiivina on edelleen teatterielämyksen vaikuttavuus eli iso valkokangas ja äänimaailma. Myös teatterin tarjoamaa sosiaalista kokemusta pidetään tärkeänä. 91 prosenttia vastaajista valikoi katsottavan elokuvan sen aiheen perusteella, 74 prosenttia pitää myös ystävien suosituksia tärkeinä. Elokuvateatteriverkoston digitalisoinnin vaikutukset näkyvät myös tutkimuksessa, 3D elokuvat ovat yksi tärkeä syy elokuvateatterivierailulle ja ensi-iltaelokuvat yhä laajemman yleisön saavutettavissa.

Kotimaiset elokuvafestivaalit ovat myös kasvattaneet hieman suosiotaan, noin 5 prosenttia vastanneista vierailee elokuvafestivaalilla vuosittain.

Kotimaisen elokuvan yleisöt 2013 -tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan säätiön www-sivuilla: http://ses.fi/fileadmin/dokumentit/Kotimaisen_elokuvan_yleisoet_2013.pdf

Tutkimustuloksia esittelevä powerpoint esitys on myös ladattavissa täältä: http://ses.fi/fileadmin/dokumentit/Kotimaisen_elokuvan_yleisoet_2013_kalvot.pdf

Aiemmat yleisötutkimukset löytyvät täältä: http://ses.fi/tilastot-ja-tutkimukset/tutkimukset/

Parametra toteutti tutkimuksen puhelinhaastatteluina tammi-helmikuussa 2013. Vastaajia oli yhteensä 502, 15–79-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:

Jussi Salmela
Parametra Oy
p. 040 8462532
jussi.salmela@parametra.fi





© FILMIKAMARI 2003 Produced by Framesay